tiistai 15. syyskuuta 2015

15.9.2015

Uusi Käsitöitä ja tuunausta kurssi on nyt alkamassa. Olemme tänään harjoitelleet blogin tekemistä. Harmillisesti tämä Google Bloggeri ei ihan toimi niin kuin pitäisi. Mielenkiinnolla odotan millaisia tuotoksia saamme aikaiseksi tänne blogeihin ja myös itse kädentöinä. Parilla opiskelijalla on kokemusta myös muista blogi työohjelmista, joten niitäkin on mukava päästä katselemaan.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Tiistai 14.10

Opiskelijoiden työt ja blogit ovat edenneet todella mukavasti.
On mahtava lukea heidän ajatuksiaan sekä nähdä töiden eteneminen kuvien välityksellä.
Jatkakaa samaan tahtiin niin perjantaina meillä on esitellä hienojen töiden lisäksi loistavia blogitekstejä!

maanantai 13. lokakuuta 2014

Maanantai 13.10

Tänään teimme niiden opiskelijoiden kanssa, jotka tulivat kouluun savitöitä. Kaikki tekivät aluksi savihelmiä, jotka maalataan myöhemmin ja pujotetaan puuvilla lankaan. Tarkoitus on tehdä erilaisia koruja.
Lisäksi paikalla olijat päättivät, mikä on heidän loppu viikon käsityö projekti ja aloittivat sen työstämisen.
Nyt illalla olen lukenut kurssilaisten blogeja. Aika monella oli vielä nyt klo 17 tämän päivän teksti kirjoittamatta. Toivottavasti heillä ei mene kovin myöhään?

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Käsitöitä ja tuunausta kurssin ohjelma


Käsitöitä ja tuunausta

Kirjoittamalla otsikon nimen Googleen kuvahakuun voit nähdä vinkkejä siitä mitä kaikkea kurssilla on mahdollista tehdä. Virkata, kutoa, ommella, nikkaroida, pujotella helmiä, maalata, liimata, huovuttaa, punoa yms. Vain mielikuvitus ja ehkä aika on tämän kurssin rajana!

Opiskelijat kustantavat itse kurssilla tarvitsemansa materiaalit.
Jokainen kurssilainen esittelee opettajalle suunnitelman tulevasta työstään ennen kurssin alkua. Esittely tapahtuu blogin avulla.
Itse viikon aikana tehtävä työskentelyn voi toteuttaa koulussa tai kotona. Opiskelijat pitävät päivittäin blogia omasta työskentelystään. Perjantaina 17.10.2014 kokoonnumme kaikki koululle jolloin on valmiiden töiden näyttely. Jos työsi on liian iso kuljetettavaksi koululle niin sinun tulee esitellä työsi valokuvien avulla. Voit käyttää apunasi PowerPoint esitystä.
Jos sinulla on jotakin kysyttävää tai tarvitset ohjausta sopivan tekemisen löytämiseksi niin ole yhteydessä ohjaajaan.